lauantai 11. joulukuuta 2010

Rocksteady

Kävin eilen kuvailemassa yhtyettä nimeltä Rocksteady. Loistavaa viihdettä sanon minä! Ei ole mitään hipidihopidia tämä. Yhtye koostuu ammattimuusikoista ympäri suomen ja useasti solistina toimii joku maamme eturivin artisti laulellen yleensä cover-musiikkia, joskus myös omiaan. Solisteina ovat toimineet mm. Sami Saari, Taage Laiho, Paula Koivuniemi ja Laura Voutilainen. Eilen solisteina olivat TIKTAK-Petra ja Veeti Kallio. Ensimmäisessä setissä toimi laulajana Varsinais-Suomen Pop-taivaan Nils Holgersson, valokuvaaja Le Manifique Kalle Sjöholm. Kallen settiä en valitettavasti kerennyt ikuistamaan, mutta korjataan tuo asia ensi viikonloppuna, jolloin suuntaan 5th Seasonin jäähyväisristeilylle Itämeren aalloille... Voi olla että eräs valokuvausta harrastava entinen rivimuusikko nähdään myös lavalla käpistelemässä urkuja. Se jääköön nähtäväksi. Isabellalla nähdään juhlakansa!

Petra veti settinsä varmasti. Otti yleisön hyvin ja tanssilattialla riitti vilskettä. Veeti sitten räjäytti pankin. Parasta viihdettä sitten kesän SLASH:in keikan... Oikeasti! Veetillä on kyllä aivan älytön ääni. Ja bändi toimi paremmin kuin koskaan, ainakaan minun kuultunani. Vetivät pääsääntöisesti Tom Jonesin biisejä, mikä jo lähtökohtaisesti on positiivinen asia... Soulille löytyy aina tilaa. Hiki virtasi ja naiset kirkuivat. Enkä ihmettele... Melko karismaattinen äijä huikealla äänellä.