keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Musiikin ystävät, kulttuurihipit ja muut tyhjäntoimittajat!!!


Muistutan vielä kaikkia blogin lukijoita Sahabileistä pe 13pv!!! Potkaise sinäkin festarikesä avatuksi ja suuntaa Kaarinaan Piispanristin Saha Oy:n tiloihin pe klo 18 alkaen. Ilmoittautua voipi Facebookissa. Hakukenttään vain sahabileet ja jo vot! Paikalle voi myös hilata itsensä ja toverinsa, vaikka et lärvikirjaan kuuluisikaan (kuten allekirjoittanut). Mestoille vain ja sisäänpääsyä mukaan 5rahaa... Sillä aukeavat paratiisin ovet kaikille halukkaille.

Pihalla on sauna, palju, ruokamyyntiä (hodareita, wingsejä tms), ja polkuautorata. Mikäli sää on sitä mitä Pekka on ennustanut, eli vesisadetta, muistutan että kaikki musiikillinen toiminta on sisätiloissa. Eli ei kannata käyttää mahdollista vesisadetta naurettavana tekosyynä jäädä imemään kaljaa kotisohvalle. Satapäin ihmisiä mahtuu valtavaan halliin, joten pihalle ei tarvitse jäädä vesisateeseen hytisemään. Rukoilin kyllä Jahvelta auringonpaistetta, vaikka en uskonnollinen ihminen olekaan. Varmuudeksi kumarsin myös Mekkaan päin ja pyysin Allahilta vesisateen kieltämistä. Jehovantodistajatkin ovat ottaneen perheemme suojelukseen ja kiikuttavat Vartiotornia kotiovellemme ainakin kerran viikossa... Olenkohan liian kiltti? No suhteet yläkertaan ovat ainakin syntisellä kunnossa, joten toivotaan parasta!

Alkoholitarjoilua ei alueella ole, joten jos haluat maistella alkoholijuomia tai vaikka ihan humalahakuisesti kännätäkin, ota oma tärpättikassi mukaan. Jos tulee tarve humalapäissään rähistä, alueella on ammattitaitoinen järjestyksenvalvontahenkilöstö, joka hoitaa känkkäränkkä-juhlijat pois alueelta. Happi pois ja parkkialueelle pötkölleen sanon minä. Sahabileisiin ei kiukuttelijoita haluta. Hyvällä meiningillä juhlitaan yöhön asti!

NYT JÄRKI KÄTEEN JA SAHABILEISIIN!!!